Sahdin valmistus Kuhmoisissa

Kuhmoisissa siis tehdään parasta ja ainoaa oikeaa sahtia. Sahti on Lammilaisesta sahdista poiketen varsin kirkasta, väriltään punertavan tummasta lähes mustaan. Sysmäläiselle sahdille ja muille savolaisille - savohan tietenkin alkaa heti Päijänteen itärannalta ja on ikävä, nurja seutukunta jossa mitään ei osata oikein tehdä ja jossa ihmisetkin ovat sellaisia epärehellisiä lörpöttelijöitä - jäljitelmille tyypillinen makea, melkeinpä banaania muistuttava jälkimaku puuttuu sahdista lähes kokonaan, sahti on tuoksultaan rukiisen maltainen ja maultaan käymisen alkuvaiheessa makeahko, loppuvaiheessa happamankirpeä ja pitkään kestävä. Sahdista tulee pöhnään, ei humalaan - sahti ei juovuta vaan väsyttää. Hyvää sahtia saattaa maistaa ilman hiivaisiin liemiin liittyviä vatsavaivoja.

Sahdin paneminen on erityisesti vanhemman naisväen työtä: meillä sahtia pantiin isoäidin ohjeiden mukaisesti suuressa puusaavissa pirtin lattialla. Sahdin paneminen aloitetaan kolmea-neljää viikkoa ennen kuin sahdin on tarkoitus olla parhaimmillaan. Jouluksi pantava sahti aloitetaan siis adventtina, häihin pantava sahti kuulutusten aikaan. Sahtia varten haetaan osuuskaupasta säkki sahtimallasta, säkissä on sellainen 20 kg mallasta. Lisäksi tarvitaan olkia, katajanoksia ja kaksi kiloa ruismallasta.

Astiaksi tarvitaan suuri puinen saavi, jossa pohjan liki on tapillinen reikä. Kuurnaakin kuuluvat käyttävän, mutta kuurna on jo jonkun aikaa ollut halki eikä se nyt oikeastaan niin hyvä olekaan. Saaviin tarvitaan kansi, minkä lisäksi tarvitaan suurehko kattila. Sahdin käyttämistä varten valitaan kannellinen astia, joka kuitenkaan ei ole tiivis. Vanha pienempi maitotonka on oikein hyvä.

Olki levitetään saavin pohjalle kauniiksi kerrokseksi. Siitä, kuinka olki peittää saavin pohjan riippuu hyvin paljon, joten tässä vaiheessa pitää olla huolellinen. Oljet peitetään katajanoksilla, joiden päälle laitetaan joitakin puhtaita kiviä painoksi. Olkia ja katajaa saa olla hyvinkin neljännes tai viidennes saavillista, katajia enemmän kuin olkia.

Saavi täytetään vedellä siten, että vesi täyttää yhtä tai kahta kämmenen leveyttä korkeamman tilavuuden kuin mallas. Vettä siis menee sellainen 50 litraa, mikä varsin hyvin sopii vanhaan puolikkaan maitotonkaan.

Mäskin annetaan seistä joitakin tunteja, koska tässä välissä kuitenkin käydään syömässä.

Tapin kautta saavista otetaan kattilallinen vierrettä, joka keitetään kiehuvaksi ja kaadetaan takaisin saaviin. Mäskiä hämmennetään varovasti, ja hiljalleen nostetaan lämpötilaa aina ottamalla vierrettä keitettäväksi ja kaatamalla se takaisin mäskin joukkoon. Tätä jatketaan useita tunteja, kuitenkin sellainen hyvä puoli päivää.

Kun vierre on kauniin väristä, maistaessa voimakkaan makuista ja makeaa lopetetaan vierteen keittäminen. Mäski saa jäähtyä tunnin tai kaksi ennen kuin vierre lasketaan tonkaan. Vierre saa vielä jäähtyä, ehkä tuollaiseen 12 - 14 asteeseen - näitähän ei tietenkään kukaan ole mitannut, kunhan nyt kokemuksesta tietävät ja arvioivat. Jäähtynyttä sahtia otetaan pieni astiallinen, johon sekoitetaan tavallista leivinhiivaa puoli palaa. Tavoitteena nimen omaan on, että käyminen on kaikissa vaiheissa hidasta - Lammilla aloittavat käymisen lämpimässä ja sen kyllä huomaa.

Käytetään hyväksi kellarissa, ehkä kymmenen, kahdeksan asteen lämmössä.

Sahdinteon lopuksi mäski huuhdellaan pienellä määrällä vettä, ja saatu neste käytetään nopeasti lastenkaljaksi. Tämä on laiha janon sammuttava juoma, makea ja erikoisen makuinen. Varsinaista sahtia maistetaan kahden viikon päästä, jolloin sen pitäisi tiemmä olla erityisesti vanhojen ja naisten makuun. Tosin sekä vanhukset että naiset samoin kuin miehetkin pitävät enemmän kolme viikkoa käyneestä sahdista, mutta periaate kuitenkin on kaunis. Sahti pilaantuu nopeasti, eikä kestä parhaimmillaan kuin joitakin päiviä, joten kannattaa varmistaa, että suku ja ystävät pitävät sahdista ennen kuin panee koko tonkan sahtia.

Sahti kuuluu erityisesti Jouluun, häihin, hautajaisiin, ristiäisiin ja syntymäpäiviin sekä kylän juhliin, metsästysseuran järjestämiin peijaisiin ja muihin ruokapitoihin.

Erona muiden paikkakuntien sahtiin on siis suodatuksessa käytetyn oljen ja katajan suurempi määrä ja tarkempi asettelu - jossakin käyttävät pelkkää katajaa - sekä koko vesimäärän seisottaminen mäskissä. Lammilla vesi lisätään vähitellen, kiehuvana, eikä vierrettä keitetä lainkaan. Lisäksi koko käyminen tapahtuu kylmässä - käymistä ei edes käynnistetä huoneenlämmössä; tästä olivat vanhemmat ihmiset erityisen tarkkoja.