Sahdin valmistus Kuhmoisissa
Kuhmoisissa siis tehdään parasta ja ainoaa oikeaa sahtia. Sahti on
Lammilaisesta sahdista poiketen varsin kirkasta, väriltään punertavan
tummasta lähes mustaan. Sysmäläiselle sahdille ja muille savolaisille -
savohan tietenkin alkaa heti Päijänteen itärannalta ja on ikävä, nurja
seutukunta jossa mitään ei osata oikein tehdä ja jossa ihmisetkin ovat
sellaisia epärehellisiä lörpöttelijöitä - jäljitelmille tyypillinen
makea, melkeinpä banaania muistuttava jälkimaku puuttuu sahdista lähes
kokonaan, sahti on tuoksultaan rukiisen maltainen ja maultaan käymisen
alkuvaiheessa makeahko, loppuvaiheessa happamankirpeä ja pitkään kestävä.
Sahdista tulee pöhnään, ei humalaan - sahti ei juovuta vaan väsyttää.
Hyvää sahtia saattaa maistaa ilman hiivaisiin liemiin liittyviä
vatsavaivoja.
Sahdin paneminen on erityisesti vanhemman naisväen työtä: meillä sahtia
pantiin isoäidin ohjeiden mukaisesti suuressa puusaavissa pirtin lattialla.
Sahdin paneminen aloitetaan kolmea-neljää viikkoa ennen kuin sahdin on
tarkoitus olla parhaimmillaan. Jouluksi pantava sahti aloitetaan siis
adventtina, häihin pantava sahti kuulutusten aikaan. Sahtia varten haetaan
osuuskaupasta säkki sahtimallasta, säkissä on sellainen 20 kg mallasta.
Lisäksi tarvitaan olkia, katajanoksia ja kaksi kiloa ruismallasta.
Astiaksi tarvitaan suuri puinen saavi, jossa pohjan liki on tapillinen
reikä. Kuurnaakin kuuluvat käyttävän, mutta kuurna on jo jonkun aikaa
ollut halki eikä se nyt oikeastaan niin hyvä olekaan. Saaviin tarvitaan
kansi, minkä lisäksi tarvitaan suurehko kattila. Sahdin käyttämistä
varten valitaan kannellinen astia, joka kuitenkaan ei ole tiivis. Vanha
pienempi maitotonka on oikein hyvä.
Olki levitetään saavin pohjalle kauniiksi kerrokseksi. Siitä, kuinka olki
peittää saavin pohjan riippuu hyvin paljon, joten tässä vaiheessa pitää
olla huolellinen. Oljet peitetään katajanoksilla, joiden päälle laitetaan
joitakin puhtaita kiviä painoksi. Olkia ja katajaa saa olla hyvinkin
neljännes tai viidennes saavillista, katajia enemmän kuin olkia.
Saavi täytetään vedellä siten, että vesi täyttää yhtä tai kahta kämmenen
leveyttä korkeamman tilavuuden kuin mallas. Vettä siis menee sellainen
50 litraa, mikä varsin hyvin sopii vanhaan puolikkaan maitotonkaan.
Mäskin annetaan seistä joitakin tunteja, koska tässä välissä kuitenkin
käydään syömässä.
Tapin kautta saavista otetaan kattilallinen vierrettä, joka keitetään
kiehuvaksi ja kaadetaan takaisin saaviin. Mäskiä hämmennetään varovasti,
ja hiljalleen nostetaan lämpötilaa aina ottamalla vierrettä keitettäväksi
ja kaatamalla se takaisin mäskin joukkoon. Tätä jatketaan useita tunteja,
kuitenkin sellainen hyvä puoli päivää.
Kun vierre on kauniin väristä, maistaessa voimakkaan makuista ja makeaa
lopetetaan vierteen keittäminen. Mäski saa jäähtyä tunnin tai kaksi ennen
kuin vierre lasketaan tonkaan. Vierre saa vielä jäähtyä, ehkä tuollaiseen
12 - 14 asteeseen - näitähän ei tietenkään kukaan ole mitannut, kunhan
nyt kokemuksesta tietävät ja arvioivat. Jäähtynyttä sahtia otetaan
pieni astiallinen, johon sekoitetaan tavallista leivinhiivaa puoli
palaa. Tavoitteena nimen omaan on, että käyminen on kaikissa vaiheissa
hidasta - Lammilla aloittavat käymisen lämpimässä ja sen kyllä huomaa.
Käytetään hyväksi kellarissa, ehkä kymmenen, kahdeksan asteen lämmössä.
Sahdinteon lopuksi mäski huuhdellaan pienellä määrällä vettä, ja saatu
neste käytetään nopeasti lastenkaljaksi. Tämä on laiha janon sammuttava
juoma, makea ja erikoisen makuinen. Varsinaista sahtia maistetaan kahden
viikon päästä, jolloin sen pitäisi tiemmä olla erityisesti vanhojen ja
naisten makuun. Tosin sekä vanhukset että naiset samoin kuin miehetkin
pitävät enemmän kolme viikkoa käyneestä sahdista, mutta periaate
kuitenkin on kaunis. Sahti pilaantuu nopeasti, eikä kestä parhaimmillaan
kuin joitakin päiviä, joten kannattaa varmistaa, että suku ja ystävät
pitävät sahdista ennen kuin panee koko tonkan sahtia.
Sahti kuuluu erityisesti Jouluun, häihin, hautajaisiin, ristiäisiin ja
syntymäpäiviin sekä kylän juhliin, metsästysseuran järjestämiin peijaisiin
ja muihin ruokapitoihin.
Erona muiden paikkakuntien sahtiin on siis suodatuksessa käytetyn oljen ja
katajan suurempi määrä ja tarkempi asettelu - jossakin käyttävät pelkkää
katajaa - sekä koko vesimäärän seisottaminen mäskissä. Lammilla vesi lisätään
vähitellen, kiehuvana, eikä vierrettä keitetä lainkaan. Lisäksi koko
käyminen tapahtuu kylmässä - käymistä ei edes käynnistetä huoneenlämmössä;
tästä olivat vanhemmat ihmiset erityisen tarkkoja.
|